Villisilkki


Lue arvostelu

Eräänä päivänä viime marraskuussa, kellon lähestyessä kahta iltapäivällä, sain seuraavanlaisen sähkeen: “Diego on kuollut. Tule heti. Pablo.”

Veljelläni Diegolla oli metsästyskivääri, jolla hän ammuskeli pelikaaneja, kun meri oli tyyni. Aloittaessaan työnsä hän oli ollut yhtiön nuorin kapteeni ja alaisilleen varsinainen tyranni. Hän oli ollut aina urhea ja peloton. Vaaroista välittämättä hän luotsasi vanhaa kauppa-alusta pitkin uhkarohkeita reittejä. Häntä kiehtoivat myrskyt ja yö. Kuitenkin jo muutaman vuoden merenkulkurutiinin jälkeen yöt muuttuivat yhtä yksitoikkoisiksi kuin päivätkin. Merellä aika jähmettyi. Siitä tuli tasaista ja tyhjää; se oli vain tyyntä odotusta ennen satamaan saapumista. Ja heti maihin astuttuaan hän tunsi olevansa ulkopuolinen, vieras tunkeilija syntymäkaupungissaan, jonne hän ei enää kuulunut. Niin perinpohjaisesti mieheen oli iskostunut meren syvä hiljaisuus, että se oli tehnyt hänestä juron, vähäsanaisen ja -eleisen, mutta läheisiään kohtaan aina huomaavaisen ihmisen.

© Eloy TIZÓN
Like 1996