Runoilijan häät


Kirjailija Wikipediassa
Lue arvostelu

ELETTIINPÄ KERRAN YLTÄKYLLÄISYYDEN aikoja kaukaisella Kriittian rannikon saarella. Rypäleet turposivat auringossa kuin kimmeltävät kirkonkellot, sade oli kuin sukulainen joka ilahduttaa vierailullaan ja riemastuttaa lähdöllään, ja nuoret neidot torjuivat hienovaraisesti kuumaveriset sulhonsa, kunnes avioliitto liitti heidät yhteen. Marta Matarasso oli kaunein saaren tyttäristä, ja seudulla arvailtiin ja lyötiin joskus jopa vetoa siitä, kenen vaimoksi hän seitsemännentoista syntymäpäivänsä jälkeen päätyisi. Tässä syrjäisessä kolkassa asuu yhä hänen suosiostaan mitelleiden kiiltonahkakenkäisten tanssijoiden, kuparinruskeiksi ahavoituneiden kalastajien, kiihkeiden, vetelehtivien opiskelijoiden, mauttomilla kravateillaan ja viiksillään keikaroivien konttorirottien sekä muiden vaikeasti määriteltävien miesten lapsenlapsia.

Vanhan kunnon Descartesin julistus siitä, että terve järki on maailmassa jakaantunut paremmin kuin mikään muu, ei pätenyt tällä kaukaisella saarella. Keväiset mahlat virtasivat yleensä niin voimakkaina ettei miesväki rauhoittunut ennen kuin laivat toivat kesäisille hiekkarannoille jauhonvalkeita ruotsalaistyttöjä ja valvoneen näköisiä brittejä tarjoamaan ennakkoluulottomasti sitä mitä paikalliset neidot varjelivat virkkuuliinojensa ääressä hääyöhön asti, jonka “heidän kunniansa punainen helmi” voitokkaasti kruunasi, kuten eräässä vielä tänäkin päivänä suositussa turumbassa laulettiin.

© Antonio SKÁRMETA
Like 2004