JOS PYYDÄT LUOKSE SUN, NIIN JÄTÄN KAIKEN…
SIIS PYYDÄ LUOKSE SUN
Muistan kuin eilisen päivän, kun hän sanoi: ”Etkö tahdo olla onnellinen kaikilla elämänalueillasi? Kieltäytyä kaikesta mistä et pidä? Hallita elämääsi sen sijaan, että puuskutat sen kintereillä?”
En vastannut, mutta tuhahdin, huokaisin suunkin kautta ja hymyilin niin toiveikkaasti, että paljastin lohjenneen hampaani.
En sanonut mitään, sillä kun on vuosikaudet tyytynyt siihen että elämä vain vierii ohitse eikä sille tee mitään… valitettavasti siihen tottuu.
Sitten hän jatkoi: ”Tiedätkö sen vanhan boleron, jossa lauletaan: Jos pyydät luokse sun, niin jätän kaiken?”
Nyökkäsin vaiti. Minulla oli pala kurkussa, enkä saanut sanaa suustani. En pihaustakaan.
Hän tarkensi: ”Minusta siitä laulusta on aina puuttunut jotakin. Sen pitäisi olla: Jos pyydät luokse sun, niin jätän kaiken… siis pyydä luokse sun.”
Lopulta hän katsoi minuun ja esitti ne kolme kysymystä, joita olin jo vuosia odottanut: ”Haluatko hallita elämääsi vai et? Haluatko olla jokaisen hetkesi herra? Haluatko?”
Sanoin että halusin, myönsin kuuluvammin ja pontevammin kuin koskaan nelikymmenvuotisen elämäni aikana.
Myöntävä vastaukseni oli ristiriidassa vain joitakin tunteja aiemmin kuulemani jyrkän kieltosanan kanssa.
Se kieltosana teidän täytyy ymmärtää, ennen kuin paneudun myöntävään vastaukseen. Muuten kaikki jää hämärän peittoon ettekä te käsitä kerrassaan mitään.
Teidän on siis väistämättä tiedettävä, mitä tapahtui joitakin tunteja ennen kuin kohtasin naisen, joka muutti suhtautumistani elämään ja minua ympäröivään maailmaan.
Mennäänpä siihen kieltosanaan.
