Itke, Alegría


Kirjailijan kotisivu
Lue arvostelu

Siinä synnytyksessä itkivät kaikki paitsi se jolla olisi eniten poruun ollut syytä – vastasyntynyt tyttö. Häntä odottava maailma ei ollut erityisen ruusuinen. Itse asiassa vauva ei vielä pitkään aikaan päässyt näkemään maailmasta mitään, sillä hänen tuleva kotitalonsa oli jäänyt viimeaikaisissa tulvissa mottiin.

Lapsen äiti Manuela itki supistusten lisäksi myös ankeaa kohtaloaan. Raskauden viimeisinä viikkoina hänen seuranaan olivat olleet vain kauhistuttava yksinäisyys, armoton kylmyys ja ruokavarasto, joka oli yhtä kurjassa kunnossa kuin hän itsekin, ja se oli jo jotakin. Hänen tuskansa olivat olleet niin kovat, ettei hän ollut päässyt hakemaan apua kylältä. Hän asui lähes kilometrin päässä Nostalgiasta eikä jaksanut raahautua edes ulko-ovelle. Onneksi Manuelan äiti Anastasia oli tullut käymään, ei kuitenkaan huolissaan tyt-tärensä voinnista, vaan lainaamistaan kymmenestä realista, jotka oli jo aika maksaa takaisin. Hän kävi sisään manauksia lasketellen, sillä vesi virtasi tiellä kuin joki ja hänen saappaansa olivat yltä päältä mudassa. Hänen tyttärensä virui lattialla henkihieverissä, puolitainnoksissa, ja päälle päätteeksi vielä parkui. Äiti astui lähemmäksi kovistelemaan:

- Älä karju, en minä kuuro ole.

Manuela aneli särkyneellä äänellä:

- Äiti, hae kätilö.

- Hyvä on, mutta ensin maksat rahani takaisin.

Manuela pyörtyi eikä Anastasia hetkeen tiennyt, mitä tehdä.

© Cuca CANALS
Kääntöpiiri 2002