Idhunin kronikat III: Ennustus


Kirjailijan kotisivu

I
KUIN SYVIN VALTAMERI

– Herrani, szish sanoi kumartuessaan Ashranin edessä. – Prinsssi on ssaapunut.
– Päästä hänen sisään, Nekromanti kehotti hetken hiljaisuuden jälkeen.
Käärmemies nyökkäsi ja poistui salista. Ashran kääntyi katsomaan Zeshakia, joka oli kuunnellut keskustelua huoneen hämärässä nurkassa, ja kysyi hiljaa:
– Aiotko puhua hänen kanssaan?
”En”, Zeshak vastasi silmät viiruina. ”Tiedäthän sinä, etten kestä häntä silmissäni.”
– Sinun pitäisi oppia suhtautumaan siihen poikaan toisella tavalla, Ashran torui. – Onhan hän osaksi ihminen, mutta hän on saavuttanut jotakin, mihin yksikään shek ei ole aiemmin kyennyt: hän on tuhonnut viimeisen lohikäärmeen. Hän on vapauttanut teidät kaikki shekit. Ja nyt me olemme kumonneet kuuden jumalan profetian. Meitä ei pitele enää mikään.
Käärmeiden kuningas jäi tuijottamaan Nekromantia ja kysyi:
”Eikö mikään? Eivätkö jumalat pysty tekemään enää mitään?”
– Viimeisen lohikäärmeen kuoltuako? Ashran kysyi ja pudisti päätään. – Tuskin. Tai no… Ei sitä koskaan tiedä.
”Ei sitä koskaan tiedä”, Zeshak toisti ja nyökkäsi mietteliäänä. ”Minä en saa rauhaa, ennen kuin kaikki kapinalliset on nujerrettu. Awan metsä, Nurgonin linnake… En halua jättää mitään takaporttia auki. Se oli meidän virheemme viime kerralla.”
– Kapinalliset kyllä antautuvat, kun kuulevat viimeisen lohikäärmeen kuolemasta. He eivät pysty tekemään mitään ilman häntä.

 

© Laura GALLEGO GARCÍA
Bazar 2012