Clara ja varjot


Kirjailijan kotisivu

Nuori tyttö seisoo alasti jalustalla. Litteä vatsa ja navan tumma soikio jäävät katsojan silmien korkeudelle. Hänen päänsä on kallellaan ja katse kohti lattiaa, toinen käsi on sukuelinten edessä ja toinen lantiolla, polvet ovat yhdessä ja hieman koukussa. Hänet on maalattu luonnonsienalla ja okralla. Poltetulla sienalla on korostettu rinnat ja viimeistelty nivuset ja lovi. Taideteoksesta puhuttaessa ei saisi sanoa lovi, mutta ei sitä katsoessa tule muutakaan mieleen. Se on ohut, täysin karvaton, pysty uurros. Kierrämme jalustan ja katselemme hahmoa selkäpuolelta. Tummissa pakaroissa häilyy valoläikkiä. Kauempaa hänen vartalonsa vaikuttaa viattomammalta. Hiuksia koristavat valkoiset kukkaset. Jalkojen juuressa on lisää kukkia – maitolammikko. Näinkin etäälle tuntuu erikoinen tuoksu, kuin metsä sateen jälkeen. Turvaköyden viereen pystytetyssä telineessä lukee teoksen nimi kolmella kielellä: Defloraatio.

Kaiuttimen kaksi erikorkuista pimahdusta havahduttavat yleisön transsistaan: museo sulkee ovensa. Nuori naisääni ilmoittaa asian saksaksi, sen jälkeen englanniksi ja ranskaksi. Kaikki näyttävät ymmärtävän, tai ainakin he käsittävät epäsuoran kehotuksen. Wieniläisen eliittikoulun opettaja kokoaa koulupukuisen katraansa ja laskee, ettei yksikään lammas ole hukassa Hän on vienyt lapset katsomaan näyttelyä, vaikka mallit ovatkin alasti. Se ei ole ongelma, sillä he ovat taideteoksia. Japanilaisilla sen sijaan on ongelma – he eivät ole saaneet ottaa valokuvia, joten he eivät hymyile poistuessaan. Lohdutukseksi he ostavat ovelta viidenkymmenen euron värikatalogeja.

 

© José Carlos SOMOZA
Like 2004