Annan sinulle maan


Kirjailijan kotisivu
Lue arvostelu

RAAKALAISET

Gironan kreivikunnassa toukokuussa 1052

Päivä painui mailleen. Viisi tuimaa, äkäistä ratsastajaa ravasi pyökkien reunustamaa polkua pitkin Empúriesin ja Gironan kreivikuntien rajalla. Heistä paistoi peninkulman päähän, etteivät he olleet rutinoituneita metsämiehiä vaan kourallinen niillä main kuhisevia palkkasotureita, jotka mittelivät miekkojaan maksusta aina kun joku säätyläinen halusi heidän avullaan vallata rajaseutuja tai kiistellä naapurikreivikuntien maista. He olivat lähteneet aamuvarhaisella hakemaan virkistävää vaihtelua ajatellen, että peuran ampuminen tai villikarjun pyytäminen olisi paljon yksinkertaisempaa kuin ihmisen listiminen taistelussa. Kokemattomuus koitui kuitenkin heidän tappiokseen: he eivät olleet ottaneet huomioon tuulen suuntaa eivätkä olleet osanneet liikkua ryteikössä katkomatta risuja ja pitämättä meteliä, joten metsästysretki oli vesittynyt pahan kerran. Niinpä he palasivat Gironaa kohti uupuneina, nälkäisinä ja kärttyisinä uumoillen, että metsikön keskellä kaikki kauriit, oravat, villisiat ja metsot ilkkuivat heitä ja kuuluttivat suureen ääneen heidän taitamattomuuttaan.

 

© Chufo LLORÉNS
Bazar 2011