Victoria avasi silmänsä eikä heti muistanut, mitä oli tapahtunut. Hänen mieleensä juontui sekavia, sadunomaisia muistikuvia, jotka tuntuivat ihmeelliseltä unelta tai oudolta painajaiselta. Hän nousi kyynärpäittensä varaan ja näki tutut kasvot.
Päivä painui mailleen. Viisi tuimaa, äkäistä ratsastajaa ravasi pyökkien reunustamaa polkua pitkin Empúriesin ja Gironan kreivikuntien rajalla. Heistä paistoi peninkulman päähän, etteivät he olleet rutinoituneita metsämiehiä vaan kourallinen niillä main kuhisevia palkkasotureita, jotka mittelivät...
Aamukymmenen korkeaan messuun kutsuvan kirkonkellon kumu leikkasi Sierra Nevadan loputtomilla rinteillä sijaitsevan pienen kylän hyytävää ilmaa. Sen metallinen kaiku kiiri alas rotkoon kuin iskeytyäkseen Contraviesan vuorijonoon, joka suojasi etelässä lumihuippujen lukemattomista puroista...
He olivat pelanneet šakkia jo pitkään. Kirkonkellojen kumu sekä kiehautetun maidon ja vasta paahdetun leivän tuoksu muistuttivat, että oli jo varhainen aamu, eivätkä he olleet haukanneet mitään ottelun aloittamisen jälkeen.